Uusi Helsinki -kvartetti

Petri Aarnio, viulu
Taija Angervo, viulu
Ilari Angervo, alttoviulu
Tuomas Lehto, sello

 

Neljän muusikonalun vuonna 1982 perustama Uusi Helsinki -kvartetti (UHK) sai uralleen lentävän lähdön. Menestykset Viitasaaren-, Lontoon- sekä Concertino Praga -kilpailussa sysäsivät energiset nuoret kansainvälistyvän musiikkimaailman pyörteisiin. Alkutaipaleella kvartettia opettivat Risto Fredriksson ja Eli Goren. Myöhemmin yhtye sai opastusta Amadeus- ja Takács-kvarteteilta. UHK on levyttänyt Griegin, Janacekin ja Sibeliuksen kvartetot sekä esittänyt kvartettokirjallisuudessa keskeiset Bartók- ja Beethoven-syklit. Euroopan ulkopuolella yhtyettä on kuultu niin Australiassa, Aasiassa kuin Pohjois-Amerikassakin. UHK:n kuratoimista konserttisarjoista mainittakoon Jousikvartetit Ritarihuoneella -sarja, jonka esiintyjiksi kutsuttiin Juilliard-kvartetin kaltaisia mestareita. Yhtye toimii Tampereen Ammattikorkeakoulun residenssikvartettina ja sen jäsenet ovat Radion sinfoniaorkesterin soolosoittajia.


Konsertit:

17. Wunderkammer-konsertti 2 – EPÄTODELLINEN MARATONI
La 4.11. klo 19.00
Uusi Paviljonki

18. QQ 4 – SUOMI ON SUOMALAINEN?
Su 5.11. klo 19.00
Uusi Paviljonki

 

Kuva: Jukka Harju