Musiikkijuhlat sunnuntaista sunnuntaihin

Musiikin välittämät tunnetilat iskevät suoraan tajuntaan. Syksyn kiertyessä kohti talvea herkuttelee Kauniaisten musiikkijuhlat tunteiden ja ajatusten runsaudella. Luvassa on huumoria ja tuskaa, kauneutta ja rumuutta, rakkautta ja kuolemaa – kaikkea sitä, mistä elämä muodostuu.

FESTIVAALIN PUNAISENA LANKANA ovat saksalaisen kielialueen merkittävät säveltäjät J.S. Bachista Peter Ruzickaan. Ohjelman toisena keskeisenä juonteena on identiteettiään etsivä Suomi. Festivaali esittelee totuttuun tapaansa kiinnostavia sävellysuutuuksia ja kantaesityksiä. Ohjelmaan kuuluu myös asiantuntijoiden luentoja ajankohtaisista aiheista. Niissä käsitellään Suomen nykytilaa eri näkökulmista. Ennen festivaalia kuullaan 30.9., 7.10. ja 21.10. kolme luentokonserttia Sibeliuksen piano- ja kamarimusiikista. Johdattelijoina toimivat pianistit Folke Gräsbeck ja Erik T. Tawaststjerna sekä sellotaiteilija Seppo Kimanen.
 

Ohjelma 2015

Ohjelmakirja 2015

Esiintyjät

Tiedotteet ja uutiset

Valokuvia festivaalilta